Rakas ystävämme Itsesääli

Voi että kun ottaa päähän nämä itsesäälissä rypevät. Yhyy yhyy, mikään ei onnistu, näytän ihan ankan perseeltä, mulla ei oo yhtään ystävää ja oon varmaan lopun ikääni työtön. Noh, auttaako ruikuttaminen yhtään? Korjaantuuko asiat sillä? Helpottaako edes? Tuskin. Mitä tällä ruikuttamisella ja valittamisella saat aikaan? Tee asialle jotain. Ja mielellään nyt, ennen kuin upotan pääsi lumihankeen just siihen keltaiseen kohtaan. Ja jos et halua tehdä tilanteelle mitään, niin turha sitten valittaa. Oma on elämäsi.

Ärsyttää, kun ihmiset olevinaan tietävät tulevaisuuden tapahtumat jo valmiiksi. Turha hakea sitä työpaikkaa, en saa sitä kuitenkaan. Mitä se ulos lähteminen auttaisi, kuitenkin katkaisen jalkani ja kuolen. En jaksa lähteä niihin juhliin, siellä on kuitenkin ihan tylsää. Hei ihmiset! Jos osaatte ennustaa tulevaisuuteen noin hyvin, miksi ette ole tuolla taidolla jo rikastuneet?

Haetteko itsesäälillä huomiota? Oikeastiko ystävänne jaksavat kuunnella vuodesta toiseen ja nyökytellä? Voi voi kun sulla on nyt niin vaikeaa, et tietenkään voi nousta sohvalta ja käydä suihkussa kun et saanut sitä työpaikkaa/opiskelupaikkaa/palkankorotusta/taijotainmuuta vuosi sitten? Niinkö? Perkele, nyt loppuu valittaminen ja tee elämästäsi sellainen kuin itse haluat sen olevan. Ei se hetkessä tapahdu, mutta ei se tapahdu valittamallakaan.

Kuvitellaan tilanne, että saat tietää maapallon räjähtävän huomenna. Olisit halunnut tehdä vielä vaikka mitä, mutta olet aina valittanut ettet pysty/ole tarpeeksi hyvä/näytä sopivalta/jaksa/tai jotain yhtä turhanpäiväistä ja olet käyttänyt elämäsi siihen, että valitat miten pitäisi tai haluaisit tehdä niitä asioita. Noh, turha itkeä kun paska on jo housussa. Vituttaako?

Toisaalta ymmärrän itsesäälissä rypeviä. Sehän on helppo ratkaisu, kun ei tarvitse tehdä asialle mitään. Voi vaan valittaa. Mutta pitääkö elämän aina olla niin helppoa?

Ja lopuksi on pakko vielä sanoa, että allekirjoittanut ei ole koskaan vaipunut itsesäälin syövereihin. Silloin kun kolhin mieheni autoa, en itkenyt koko iltaa valittaen, miten en voi koskaan enää ajaa autoa ja sen takia en voi koskaan enää käydä töissä ja niin edelleen. En myöskään ole koskaan mustamaalannut tulevaisuutta. En varmasti.

Kun periaatteessa ei pitäisi olla mitään mistä valittaa...

...niin tämän akan suuvärkki jauhaa vaan. Kun kerran on valittamisen aloittanut niin pakkohan se on jatkaa. Pahoittelut nyt kuitenkin siitä, että lukijat ovat joutuneet valittamaan blogin tauosta. Sattui nimittäin sellainen juttu, että aloitin uudessa työpaikassa ja jotenkin nyt menee liian hyvin kun siitäkään ei ole tullut mitään valittamisen aihetta.
 

Viimeisen kahden viikon ajan olen kuitenkin valittanut aika kohtuullisen hyvin aiheesta, joka on monelle varmasti ajankohtainen. SIIS MISTÄ TÄTÄ LIMAA JA RÄKÄÄ OIKEIN TULEE? tai noh, kyllähän minä sen tiedän. Meikäläisen nenästä, kurkusta, korvista ja ihan joka paikasta. Aluksi olin hyvin leppoisa sairastaja. Pari päivää köhimistä töissä, sitten vapaapäivillä kuume ja mahdoton määrä nenäliinoja, eipä kuitenkaan haitannut maata kuola valuen sohvalla ja olla toisen passattavana. Suklaatakin meni ehkä vähän yli annostuksen, mutta kyllähän sairaana saa syödä. Vaikka sitä ei maistanutkaan. Mutta syödä piti. Siitä sitten virkosin ja menin takaisin töihin. Olo alkoi olla jo kohtalaisen hyvä ja ajattelin, että "jes, kerrankin lyhyt flunssa, eipä tuota olisi pitkään jaksanutkaan"...ja paskanmarjat! Kaksi päivää olin terveenä ja eiköhän tuo taudin pirulainen salamyhkäisesti hiipinyt takaisin elämääni. 

Nyt sitten räkää tulee silmistäkin. JA KYLLÄ ÄRSYTTÄÄ. Joka paikka on ihan limassa ja kurkkukin niin käheänä, että melkein harkitsin jo tupakoinnin lopettamista. Onneksi kivasti sattui taas vapaapäivät kun tauti on pahimmillaan. Työyhteisöstä ehdin tartuttaa vain puolet. Olen valittanut, ettei pääse lenkille, mutta eipä tuota ole viime aikoina terveenäkään ehtinyt lenkkeilemään. Mutta nyt jos olisin terve niin ihan varmasti lähtisin. Tai viimeistään huomenna. Jos ei ole huono ilma. Onneksi sentään pystyn vittuilemaan, sehän se tästä puuttuisi jos äänikin häviäisi kokonaan.

Tulin tänään kotiin ja mies oli siivonnut. Oikeasti siivonnut. Oli imuroitu, pyykätty, tiskattu ja muutenkin asunto näytti ihmisten asuttamalta. Olin hyvin otettu tästä ja jopa pikaisesti halasin miestä, olihan hän tehnyt ison urakan. Mainitsin myös siitä. Mutta sitten alkoi se valitus...."miulla on ihan kauhee olo"..."ei tää tauti lähde koskaan"..."kävitkö lisää niitä flunssalääkkeitä"..."hyi helvetti tätä räkää"...ja näin olin taas tyylikkäästi valituksillani kääntänyt huomion itseeni. Mies ratkaisi tilanteen lähtemällä jääkiekkopeliin. Fiksu mies.

Eiköhän tämä taas tästä. En lupaa kirjoittavani useammin, mutta yritän.Valitushan ei lopu.
Lopuksi haluan vielä tsempata muita sairastajia:

Se on täällä taas...

Hampaiden kiristelyä, unettomia öitä, ruokatarvikkeiden hamstrausta ja kyynärpäillä tönimistä kaupan hyllyjen välissä. Näinköhän rahat riittää? Noh, ensi kuun voi elää puurolla. Mikäs nyt on? No tietenkin Joulu on täällä taas. Lasten juhla. Rauhoittumisen aika. Nautitaan läheisten seurasta. Miksi se sitten tehdään niin hiton vaikeaksi?

Elokuun ensimmäisillä hämärillä viritellään ensimmäiset migreeninlaukaisijat. On vihreää, punaista, keltaista ja sinistä. Ja ne vilkkuu niin maan perkeleesti. Eipähän kukaan pääse sanomaan, etteikö sitä joulumieltä löytyisi. Joululaulut alkaa soida viimeistään marraskuussa ja niitä on pakko kuunnella, vaikkei niistä pitäisikään. Sormet verillä paketoidaan lahjoja joihin kului tänäkin vuonna liikaa aikaa ja rahaa. Ensi vuonna otetaan sitten rennommin. Mutta nyt on aika valittaa kiireestä ja stressistä. Pipareitakin pitää paistaa. Perkele.Ihan vaan sen takia, että se joulumieli tulisi. Aattona vanhemmat ovat sitten niin väsyneitä, että pienet Pirjo-Petterit saavat leikkiä keskenään kun äiti makaa sohvalla kylmä pyyhe ohimoilla. Taas tästä selvittiin, onneksi seuraavaan jouluun on vielä vuosi aikaa.

Joulun jälkeen havahdutaan siihen, että taas meni överiksi. Pipareita ja muita jouluherkkuja on kaapit täynnä, eikä ne enää maistu. Lapsi sai 300 erilaista lahjaa, mutta leikkii vain yhdellä parhaalla. Vähempikin olisi siis riittänyt. Yritetään miettiä mihin lahjaksi saadut väkisin ostetut kynttilät ja koriste-esineet saisi tungettua. Muuten, kertokaas minulle tyhmälle, miksi aikuisille ihmisille on PAKKO ostaa jotain jouluksi? Ymmärrän sen, että ostetaan lahja jota vastaanottaja oikeasti tarvitsee ja toivoo, mutta jos ihminen ei tarvitse mitään, niin miksi hänelle on PAKKO ostaa jotain? Siinähän menee hermot sekä lahjan ostajalta, että saajalta. Ja taas meni rahat hukkaan kun hileellä koristeltu soiva joulupukkifiguuri pääsee kaikkein pimeimpään nurkkaan kaapin perälle. Lapset sentään osaavat arvostaa lahjoja, joten eiköhän osteta lahjat lapsille ja me aikuiset voidaan katsella sitä riemua.

Nyt tulee lukijoille yllätys: minä ihan oikeasti pidän joulusta. Jouluna on ihanaa syödä suklaata ja herkullisia jouluruokia niin paljon, että farkkuja on turha yrittää vetää jalkaan kahteen viikkoon. Ulkosaunan lämmössä on jouluna ihan oma tunnelmansa. Kenelläkään ei ole kiire mihinkään ja voi viettää aikaa läheisten kanssa. Meillä päin on onneksi yleensä ollut valkea joulu, jolloin on mukava upottaa pari ulkolyhtyä lumeen. Samaan aikaan naapurit kilpailevat siitä, kenellä lyhtyjä on eniten. Siinähän riehuvat.

Harmittaa vaan, kun joillakin ihmisillä joulun tunnelma menee ohi kun pitää höyrytä niin paljon. Sitten ihmetellään, että tässäkö se taas oli? Toivotankin lukijoille hyvää joulua ja annan vinkin: RAUHOITTUKAA! Ei yhden viikonlopun takia kannata burn out:ia hommata. Ja joulun kunniaksi blogia voi kommentoida nyt myös anonyymisti.

MinäMinäMinä

Joskus tulee tilanteita, jolloin valitan ystävilleni. Se kuuluu ystävyyteen, että valitetaan puolin ja toisin. Kuitenkin löytyy näitä ihmisiä, jotka valittavat vain omista asioistaan, eikä toisten ongelmat ja valitukset kiinnosta tippaakaan. Nämä ihmiset ovat usein niitä, jotka havahtuvat jossain vaiheessa elämäänsä siihen, että he kertovat ja valittavat elämästään kaupan kassatädille toisten asiakkaiden tuhisten paheksuvasti takana. Kukaan muu ei jaksa enää kuunnella, kaupan kassatädin on pakko.

Otetaanpas tähän väliin esimerkki elävästä elämästä. Eräs kaverini soitti minulle viime kesänä. Emme olleet jutelleet ehkä kuukauteen. Hän soitti ja kysyi, mitä minulle kuuluu. Vastasin, että ei kovin hyvää, isäni on juuri kuollut ja huomenna on hautajaiset. Tiedättekö mitä tämä Herra Itsekäs siihen vastasi? "Onpa harmi, hautajaiset ovat kyllä kauheita, itsekin olin viime viikonloppuna hautajaisissa ja kyllä ärsytti ihan tosi paljon kun piti mennä kirkkoon ja rukouksen aikana ihmiset katsoivat pahasti kun en ateistina ristinyt käsiäni blaa blaa blaa...." Jonkin aikaa tätä kuuntelin, ja kysyin, että oletko vittu tosissas. Aihe oli kuulemma hänelle tosi tärkeä eikä hän ymmärtänyt miksi kiihdyin. Tämän jälkeen Herra jatkaa valitustaan omasta elämästään, miten hänellä on todella kauhea viikko takana kun laskut on maksamatta jne... Silloin keitti tällä akalla yli. Katkaisin puhelun, poistin kyseisen ihmisen numeron ja mietin, miten ihmeessä olen tutustunut tähän ihmiseen?

Koska olin typerä, annoin tälle ihmiselle vielä mahdollisuuden. Parin viikon päästä saan taas puhelun, eikä luurin toisesta päästä kuulu vieläkään mitään muuta kuin valitusta hänen omasta elämästään. En ole kyseisen puhelun jälkeen pitänyt häneen mitään yhteyttä.

Eikö näitä ihmisiä oikeasti kiinnosta mitä muille ihmisille kuuluu? Ja jos ei, niin mikä tekee heistä niin erityisiä, että heidän valituksensa vatsantoiminnasta tai naapurin huutavasta kollikissasta kiinnostaa automaattisesti muita ihmisiä? Eikös hevostalli.net ole olemassa juuri sen takia, että sinne voi tunkea sellaiset valitukset joita kukaan ei jaksa kuunnella?

Jotenkin kyllä ottaa niin päähän nämä MinäMinäMinä-ihmiset. Valitetaan, miten elämä on raskasta kun on paljon rahaa, mutta kukaan ei lähde mukaan shoppailemaan. Työttömälle valitetaan, miten raskasta on kun joutuu jäämään kerran kuukaudessa ylitöihin. Yksinhuoltajaäideille valitetaan, kun jää lasten takia niin vähän aikaa parisuhteelle. Ja vittu niin edelleen.

Tämän kirjoituksen taustalla on pieni omatunnon pistos. Hyvä ystäväni kävi luonani eilen pitkästä aikaa. Parin tunnin vierailun jälkeen mietin, puhuimmeko muusta kuin minun elämästäni. Kun minullahan on kaikki ihan päin persettä, vaikkei oikeasti olekaan. Tulin siihen tulokseen, että puhuimme hänenkin asioistaan, mutta pääasiassa minun ah-niin-vaikeista-ongelmista.

Mutta mikä erottaa minut näistä kirjoittamistani MinäMinäMinä-ihmisistä? Minä tajusin miettiä asiaa.

Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan...

Viime aikoina on mediassa ollut paljon esillä kysymyksiä suvaitsevaisuudesta. Siellä nämä Hakkaraiset ja Oinoset meuhkaavat homoista samaan aikaan kun Taina julistaa, ettei halua kehitysvammaisia takapihalleen. Siis mitä vittua?

Lokakuussa perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ehdotti Ilta-Sanomien haastattelussa, että "Laitetaan homot, lesbot ja somalit sinne keskenään asumaan ja katsellaan, millainen malliyhteiskunta siitä sitten rakentuu. RKP syyttää meitä perussuomalaisia aina siitä, että me emme ota vähemmistöjä huomioon." Hakkarainen sijoittaisi kyseiset vähemmistöryhmät siis Ahvenanmaalle. Eilen taas (jälleen kerran) perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen ilmoitti Iltalehdelle, että "Homojen tanssiminen loukkaa minua henkilökohtaisesti." Voi vittu, sanon minä. Tämä Oinosen kommentti ei sitten loukannut ketään henkilökohtaisesti, niinkö?

Kertokaas minulle, typerälle, että kuinka moni on äitinsä kohdussa päättänyt, syntyykö homoksi vai heteroksi? Kuinka moni kehitysvammainen on halunnut syntyä kehitysvammaiseksi? Kuinka moni maahanmuuttaja on pienestä lapsesta asti toivonut, että oma koti pommitetaan paskaksi ja joutuu lähtemään jonnekin kylmään ja pimeään Suomeen väheksyttäväksi? Niin no, en minäkään kyllä olisi halunnut syntyä Teuvo Hakkaraiseksi.

Tämä homokeskustelu on mielestäni kaikkein oudoin. Miten se vaikuttaa millään tavalla kenenkään elämään, jos joku ihminen on homo? tai lesbo? Mitä haittaa siitä kenellekään on? Nämä homokammoiset voisivat keskittyä tärkeämpiinkin asioihin. Suomessa on tietyt asiat aika perseellään, työttömyys kasvaa ja sitä rataa, niin mitä nämä tekevät? Valittavat siitä, miten naapurin Tiina seurustelee Pirkon kanssa. Tiinan asiat ei ole ennen kiinnostaneet, mutta nyt kyllä kiinnostaa.

Huolestuttavinta tässä on se, että Hakkaraisen haastattelun jälkeen Savon-Sanomien sivuilla oli pidetty gallup kysymyksellä "Hyväksytkö Teuvo Hakkaraisen puheet vähemmistöistä?" Tulos oli, että 52% hyväksyy. Ääniä oli annettu vajaa tuhat. Hienoa. Vähemmistöjen syyksi on helppo laittaa se, että omat asiat on ihan perseellään. "Ei oo töitä, kun ulkomaalaiset vie kaikki työpaikat. Mitään koulua en oo kyllä ikinä käynyt, mutta onhan se ihan perseestä, että joku koulutettu ulkomaalainen saa työpaikan." Just.

Pitää myös muistaa, keiden ansiosta nämä valopäät ovat kansanedustajina: suomalaisten. Kyllä sitä nyt itketään, miten paskaa jengiä tuolla eduskunnassa istuu, mutta äänestyspäivänä ei voitu nostaa omaa persettä ylös penkistä ja kävellä äänestämään. Arvatkaas, paljon oli äänestysprosentti kevään vaaleissa? 70.5%. Olisi sinne luukuille enemmänkin mahtunut.

Olisin halunnut kirjoittaa aiheesta enemmänkin, mutta kohta varmaan alkaa palohälyttimet soida kun jollainen koneen ääressä kiroilevalla nousee niin pahasti savu korvista. Pakko lopettaa ja rauhoittua.

Rakkaat Anonyymit...

Blogiini on tullut paljon kommentteja anonyymeilta, ja osa niistä on ollut sellaisia joita en ole julkaissut. Toisaalta ne ovat olleet hyvin viihdyttäviä, mutta nyt niitä alkaa tulla niin paljon, että oman aikani säästämiseksi olen päättänyt poistaa anonyymeilta kommentointimahdollisuuden.

Mielestäni paras oli tämä:

"Luin koko blogisi läpi, ja pakko todeta että tää on ihan järetöntä paskaa! Kyllä huomaa ettei nykyteineillä ole mitään käsitystä oikeasta työn teosta ja oispa siistiä nähä  kirjoittaja. Huomaa että oot syntyny kultalusikka perseessä etkä tiedä mistään mitään. Ja kirjoitustaitosi ovat olemattomat."

Tähän ei nyt voi oikein kommentoida mitään. Vähän vaan ihmetyttää, että jos kirjoitukseni ovat noin huonoja, niin miten tämä Arvoisa Anonyymi on jaksanut lukea kaikki kirjoitukset? ;)

Laskin, että tämän kaltaisia kommentteja on tullut lähemmäs 20, ja tulin siihen tulokseen, että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ;)

No anyway, tämä teini-iän jo (onneksi) ohittanut kultalusikkapylly jatkaa valittamistaan :) Nyt heittäisin kysymyksen lukijoille: mistä olet viimeksi valittanut?

Muista aina, liikenteessä...

...valittaa mahdollisimman paljon muista liikkujista ja keskittyä mahdollisimman vähän omaan tekemiseen. Olen huomannut monesti tekeväni juuri niin. Tunnustan, olen aggressiivinen autoilija. Ja pyöräilijä, ratsastaja sekä koiran ulkoiluttaja. Ja ilmaisen mielipiteeni varsinkin yksin autossa ollessani hyvin äänekkäästi. Suu vaan käy ja sylki roiskuu kun pääsen huutelemaan perheautoni sisältä niille urpoille, jotka eivät yksinkertaisesti osaa ajaa. Tässäpä tulee omat valitukseni ja mietteeni muista autoilijoista (itsehän ajan aina täydellisesti), ja toivon, että lukijat voisivat valaista minua siitä, miksi törmään jatkuvasti seuraaviin ilmiöihin:

1. Autoilijat, jotka löytävät kaasupolkimen juuri silloin, kun ohituskaista alkaa. Ennen ohituskaistaa ajettiin reipasta alinopeutta, mutta ohituskaistalla kaahataan ylinopeutta ettei kukaan vaan pääse ohi, ja sitten taas hidastetaan. Miksi?

2. Alinopeutta ajaminen. Jos tiellä on rajoitus 80km/h, ajat 60km/h. Sitten kun alkaa satasen rajoitus, kiihdytät kahdeksaan kymppiin. Eli, autollasi voi ajaa 80km/h ja uskallat niin tehdä, joten miksi et ajanut kahdeksaa kymppiä myös silloin, kun oli kahdeksan kympin lätkä? Et voi olla huomaamatta takanasi kasvavaa jonoa, joten et voi pistää tätä huolimattomuuden piikkiin. Saat vereni kiehumaan myös silloin, kun ajat välillä kuuttakymppiä ja välillä kiihdytät siihen kahdeksaan kymppiin. Ja sitten taas hidastat. Usko pois, minä kyllä kannustan rohkaisevasti takana, harmi vaan ettet kuule kannustushuutojani. Ja ajosi olisi paljon taloudellisempaa, jos pitäisit vauhdin tasaisena.

3. Vittuilijat. Näitä ihan oikeasti on liikenteessä! Ensin kurvataan sillä hienolla uudella munan jatkeella ihan jumalatonta vauhtia ohi, ja sitten jäädään hidastelemaan siihen eteen. "uuu, vittu kato miten hieno auto mulla on". Joo on tosi hieno, täräytänkö perään vai painatko kaasua?

Tässä on meikäläisen TOP3, varmasti löytyy lisääkin valitettavia asioita. Ja lisään tähän vielä, että ymmärrän, että joku (mielestäni) liikenteessä törttöilijä voi olla sellainen, jolla ei ole paljoa ajokokemusta tai ikää on niin paljon ettei enää eteensä nää. Mikä on mielestäni muuten tosi vaarallista. Jos mummolla tai papalla menee puoli tuntia siihen, että pääsee könyämään autoon sisälle, niin mikä on refleksien nopeus silloin, kun esimerkiksi hirvi pomppaa eteen tiellä 50 metrin päässä? "Katos perhana...hirvi...Pitäs tuo jalka nyt siirtää tuohon...jarrupolkimelle..." PAM.

Kysäisin äsken mieheltä, että mikä häntä ärsyttää eniten autoillessa. Sain vastauksen, että vieressä istuva apukuski jonka mielestä kukaan ei osaa ajaa. On kuulemma vittumaista ajaa, kun meikäläinen kommentoi vieressä hänen ajonopeuksiaan ja huutelee muille autoilijoille. En tunnusta kyllä koskaan tehneeni näin. Ainakaan turhaan, aiheesta saatan hieman huomauttaa.

Muistan myös sellaisen tilanteen, kun joskus autoillessani kirosin vastaan tulevaa autoa joka ajoi ilman valoja. Oli jo hämärä, joten päätin väläyttää pitkiä valoja tälle fiksulle urpolle, jotta laittaisi ne ajovalot päälle. Eipä onnistunut, kun itsellänikään ei ollut valoja päällä. Se oli niitä hetkiä, kun tunsin itseni hyvin hyvin viisaaksi. Onneksi vieressä istui kaveri todistamassa tätä tapahtumaa.

Turvallista matkaa,
toivottelee -K-

vuh vuh!

Ah, koirat. Rakkaat uskolliset kumppanimme jotka saavat välillä hermomme riekaleiksi ja tekevät elämästämme helvetin. Mutta ilmankaan ei voi elää. Koirastaan valittaminen on kuitenkin enemmän kuin yleistä. Ja varsinkin toisten koirista. "Ei meidän Fifi kyllä koskaan tee noin..." Niinpä.

Se on kyllä jännä, että siitä omasta kultapuppelimussukasta pitää valittaa, mutta voi jumalauta jos joku erehtyy antamaan neuvoja niihin ongelmiin. Silloinhan se tarkoittaa sitä, että neuvoja ei arvosta sinua ihmisenä, hän ei tiedä mitään koirista ja on muutenkin v-mäisin tyyppi jonka tiedät. Eihän kukaan tuntematon voi neuvoa, sillä kukaan ei "tunne koirasi persoonaa" kuten sinä. Right.

Miten miusta tuntuu, että nykyään arvostetaan enemmän koiran ulkonäköä ja näyttelytitteleitä kuin käytöstä? Joo ei tietenkään haittaa, että koirasi rikkoo asuntosi, ei tottele yhtään, vetää hihnassa ja kusee jaloillesi. Se ei haittaa, koska se saa näyttelyistä sertejä. Sitten ne näyttelytulokset kirjaillaan hymyssä suin nettiin ja perään laitetaan kommentti "tämä upea koira on muuten saatavilla jalostukseen". Yleensä syyllinen koiran käytösongelmiin on omistajassa, mutta joskus koiralla saattaa ihan oikeasti olla sellainen luonne ja hermorakenne, ettei sitä kannata käyttää jalostukseen. Ja typerät ihmiset vielä ostavat näitä hermoheikon koiran pentuja, koska ne näyttää niin kivoilta. Jos koira saa hylätyn näyttelystä, koska se on purrut tuomaria, niin sitä ei tarvitse mainostaa missään. Eihän sellaisella tiedolla kukaan tee mitään.

Olen ihmetellyt, miten nämä ihmiset jaksavat arkea näiden "ongelmakoirien" kanssa? Ja mikä siinä on, että pennulle opetetaan heti kehäkäyttäytymistä ja esiintymistä, mutta peruskäskyjä se ei ole kuullut vielä aikuisenakaan? Onko kyse omistajien laiskuudesta? Näyttelyihin osallistutaan muutamina viikonloppuina vuodessa. Mutta sen koiran kanssa asutaan ja eletään 365 päivää vuodessa. Jokainen tietysti tyylillään, mutta älkää perkele tulko valittamaan siitä, miten hankala koiranne on, jos ette suostu tekemään asialle mitään. Kysykään neuvoja asiantuntijoilta, ongelmakoirakouluttajilta, menkään tottelevaisuuskurssille, tehkää jotain! Ja kyllä, ihan silläkin uhalla, että parit näyttelytreenit jää välistä. Ei ole virhe myöntää sitä, ettei pärjää koiralle.

Inhimillistäminen on mennyt ihan liiallisuuksiin näissä koiratouhuissa. "Voi kulta, eikö ruoka maistu? laitetaanko vähän munakokkelia ja pekonia ruuan päälle?" ja seuraavana päivänä: "Hermo menee kun meidän Jeppe ei suostu syömään, ollaan kokeiltu vaikka mitä ruokia..." Tiedätkös mitä? Koira ei ole ihminen. Eikä koira tapa itseään nälkään. Ei tietenkään se syö, koska se tietää, että mamman mussukalle on kuitenkin varattu jotain parempaa "varalle". Muutenkin koiralle lässyttäminen on ihan turhaa. Siinä tilanteessa, kun koirasi sekoaa nähdessään toisen koiran, ei auta "noh noh nöpönenukka, ei me nyt mennä leikkimään, äläpäs nyt viitsi..." Koirasi olisi paljon tyytyväisempi, jos sinä olisit oikeasti johtaja, eikä koiran tarvitsisi puolustaa itseään eikä sinua toisilta koirilta.Ja silloin kun tilanne on se, et enää tarvitse vedonestovaljaita ja kuonopantoja, eikä sinun enää tarvitse valittaa muille siitä, miten hankalaa on käydä koirasi kanssa lenkillä.

Ja kyllä. Minäkin valitan siitä, ettei koira aina toimi haluamallani tavalla. Mutta tiedän, että syy on ihan täysin minussa itsessäni, ei koirassa. Tai no, siinä vaiheessa kun kirjoitan nettiin myynti-ilmoitusta "annetaan aidosta belgialaisesta nahasta tehtyjä rukkasia", niin syypää ongelmiin saattaa olla mielessäni vääristynyt, mutta onneksi havahdun siihen ennen kuin painan "lähetä"-nappulaa. Tai muistan käydä poistamassa ilmoituksen viikon päästä.

Blogi jää hetkeksi tauolle

Joo, eli kirjoittaja lähtee Kefalonian lämpöön kuuntelemaan mistä turistit valittaa. Palaan asiaan lokakuun puolella!

moneymoneymoney, valivalivali

Rahaa ei ole koskaan tarpeeksi. Tai olisihan sitä, jos sitä osaisi käyttää oikein. Näin opiskelijana ärsyttää, kun työssäkäyvät ihmiset valittavat, ettei rahat riitä. Taas kerran: mieti kenelle valitat! Ei nimittäin yhtään vituta kuunnella, miten 2000€:n palkasta ei jää käteen mitään. Kun PITÄÄ harrastuksiin työntää puolet palkasta, käydä ulkona, ryypätä, ostaa uusia vaatteita ja elää yli varojensa. Itsehän saan kuukaudessa 450€ opintotukea + kahdesta osa-aikatyöstä siihen päälle n. 300€ = 750€. Ja ihan hyvin tulen toimeen. Paremminkin voisi olla, mutta vielä en ole nälkään kuollut. Välillä on ollut lähellä, mutta silloin olen imeskellyt peukaloitani ja selvinnyt.

Ymmärrän sen, että harrastetaan, käydään ulkona ja shoppaillaan. Mutta jos niiden takia on rahat aina loppu ja pitää lainata opiskelijakavereilta, niin sitten loppuu ymmärrys. Ja se valitus vielä siihen päälle = tirpasenko turpaan?

Mikä näillä ihmisillä on, kun eivät tajua varojaan? Siinä sitten kivasti valitetaan maanantaina, miten tili tuli ja tili meni viikonlopun aikana. Kun oli ihan PAKKO käydä ostamassa ne uudet kengät, kun edellisistä lähti kantapala. Ei, niitä ei voinut viedä suutarille joka olisi korjannut ne hintaan 10€. Ja oli ihan PAKKO käydä illalla vähän juhlimassa, kun oli niin rankka viikko. Samalla piti tarjota myös kavereille. Ja yöllä piti mennä taksilla kilometrin matka kotiin, kun oli pitänyt juhlia niin rankasti, ettei yksinkertaisesti pystynyt liikkumaan omin jaloin enää metriäkään. Saati sitten tuhatta. Lauantaina sitten oli niin kauhea olo, ettei siitä olisi selvinnyt mitenkään ilman helvetin kalliin kosmetologin hemmotteluhoitoa. Laatu maksaa. Illalla sitten tajutaan, että laskut on maksamatta. Vittu. Ne sisältää kaikkien peruslaskujen lisäksi edellisen kuun nettishoppailut, puhelinlaskun ennustajalle (joka kertoi, että elät yli varojesi - no shit! juurihan soitit linjalle joka maksaa 5€/min), ja ne miljoonaa asiaa, jotka olet joskus ostanut osamaksulla. Ja sitten kun ollaan saatu valitettua rahojen loppumisesta, niin kysytään kirkkain silmin "lainaatko muutaman kympin?" Mitäpä veikkaat? Nyt on vähän kiire näiden tarjouskuponkien leikkaamisessa, liitytkö seuraan?

 Ja sitten tullaan tähän, mistä valitetaan eniten. Miksi en voi lainata, vaikka minulla on rahaa? Enhän minä niitä käytä, koska en koskaan osta uusia vaatteita tai käy missään. Väärin. Kyllähän minäkin helvetti soikoon kävisin jossain humputtelemassa ja ostaisin uusia vaatteita joka viikko, jos minulla olisi siihen varaa. Mutta eipä ole. Itsepähän olet raha-asiasi sössinyt, ei se minun vikani ole. Kyllä se on niin, että aikuisten ihmisten pitäisi osata käyttää rahaa. Joskus tulee tilanteita, että on tiukempaa ja joudutaan lainaamaan, mutta se on ihan ymmärrettävää. Mutta nämä krooniset-yli-varojensa-eläjät saisivat minun puolestani lentää Afrikan slummeihin katsomaan, mitä köyhyys oikeasti on. Jos vielä tuntuu, että pitää valittaa kun rahat ei riitä timanteilla kuorrutettuun käsilaukkuun niin lupaan iskeä omalla halppislaukullani järkeä päähäsi.

 

Naapurit, nuo tosielämän Ulla Taalasmaat

Toiset haluavat asua kaupungissa tai jossain muussa taajamassa. Ihmisten keskellä. On kivaa, kun kauppa on lähellä ja näkee ihmisiä. Ja niitä ihmisiä on kiva kytätä, torua, käskeä ja mulkoilla pahasti. Pakko on kyllä nyt huomauttaa tuolle naapurin tytölle, että auton saa jättää vain merkitylle paikalle. Itselläni ei ole autoa, eikä se kyllä elämääni mitenkään vaikuta, että auto EI ole merkityllä paikalla, mutta valittaa siitä pitää kuitenkin. Ei sanonut minulle päivää kun viimeksi tavattiin, joten uhkaan soittaa virkavallan paikalle. Oppiipahan tavoille.

Naapureista valittajiksi luokitellaan yleensä vanhemmat rouvashenkilöt. Tämä stereotypia ei kuitenkaan ole totuudenmukainen. Valittaja voi olla se naapurin uranainen, opiskelija tai kotiäiti. Myös miehet ovat ahkeria valittamaan naapureistaan. Päin naamaa ei monestikaan uskalleta valittaa, vaan kirjoitellaan lappuja ilmoitustauluille, soitetaan isännöitsijälle tai annetaan vinkkiä iltapäivälehdille. Kyllähän mattojen tamppausajoista luistaa niin moni, että sen takana täytyy olla kansallinen isomman luokan rikollisjärjestö.

Jos iltaisin katsoo ulos ikkunasta, niin siellä näkyy ja kuuluu ohikulkevat ihmiset. Ja ne mopot ja autot ajaa ihan liian kovaa. Nyt on kyllä pakko valittaa jollekin, eihän tuollaista kestä kukaan. Ihan varmasti tuo mies jätti tyhjän pullon meidän pihalle. Pakko kyllä soittaa isännöitsijälle, että pihaan on saatava aita, hinnalla millä hyvänsä. Naapuritkin taas huutaa. Ihan varmasti kuului huutoa, kun korva seinässä kuuntelin. Sanoistakin sai melkein selvää.

Monet valitsevat ihan itse asuinpaikakseen ja kyttäyskohteekseen kerros- tai rivitalon. Siis takana on oma päätös. Itse ollaan niin ensiluokkaisen hyviä naapureita, että oksat pois. Valitetaan siitä, kun naapurin vauva itkee joka yö. Ainakin puoli tuntia. Oman koiran haukkuminen päivällä ei haittaa. Vaikka se räkyttäisi sen kahdeksan tuntia putkeen. Kun se tapahtuu päivällä. Ei kai nyt kukaan päivällä tarvitse unta. Ai mikä vuorotyö? Menisivät oikeisiin töihin.

Ja jos joku erehtyy remontoimaan asuntoaan, niin siitä kyllä valitetaan sitten niin maan perkeleesti. Jos itse tehtäisiin remonttia, niin ei varmasti aloitettaisi sitä aamulla klo 8.00. Vaikka työmiehillä olisi työaika klo 8-16.00. Ensin käytäisiin kysymässä kaikilta naapureilta, että mikä olisi paras aika poraamiselle ja päätös tehtäisiin sen perusteella. Joo ihan varmasti. Tai itse asiassa olisi paljon helpompaa, jos kukaan ei koskaan remontoisi. Mitä sitä turhaan, jeesusteipillä vaan halkeilevat putket umpeen.

Eikö nämä valittajanaapurit ihan oikeasti voisi illalla laittaa verhoja kiinni ja työntää korvatulppia korviinsa? Jos oikeasti noin paljon häiritsee, niin pakkoko on asua siellä ihmisten ilmoilla? Tai entä jos äänieristäisit asuntosi? Ei ne naapurit ikävä kyllä ajattele sinua, kun he elävät normaalia elämäänsä. Kaikilla ei ole aikaa kytätä naapureidensa tekemisiä, opetella ulkoa talon järjestyssääntöjä tai laskea iltaisin ovien pamahduksia. Heillä ei ole aikaa siihen, koska he elävät elämäänsä. Sitä normaalia arkea, josta kuuluu ääniä.

Turha morkkis.

Monesti kuulee valivalivalitusta siitä, miten on lipsuttu niistä perhanan tärkeistä budjeteista/ruokavalioista/kotitöistä/treeniohjelmista/jostain vastaavasta. Ja sitten on morkkis. Omatunto kolkuttaa, ei olisi pitänyt.

Otetaan nyt esimerkkinä ruokavalio. Kaikki me tiedämme, että pitäisi syödä terveellisesti. Jos kuitenkin joskus syöt suklaalevyn, niin se ei automaattisesti tarkoita  kuolemaa. Mieti nyt miten ihana tunne se on, kun olet ollut kolme viikkoa (tai päivää tai tuntia) ilman suklaata, menet kauppaan ja saat valita sieltä sen kaikkein herkullisimman maailmanparantajan. Takana on huono työpäivä, menet kotiin, lysähdät sohvalle ja mussutat suklaata samalla kun katsot nauhalta salkkareita. Ah, ihanaa. Mutta sitten...alkaa se ruikutus..."ei olis pitänyt, nyt meni dieetti pilalle, nyt näkyy jo kun perse leviää..." Miksi oli pakko pilata tuo hetki?! Miksi et voinut nauttia?! Samalla kun varailet zumbatuntia seuraavalle päivälle hävittääksesi tuon karmivan rasvan kehostasi, tajuat, että söit muuten päivällä kahvin kanssa viinerin. Piru sinut periköön. Parempi varata siis kaksi tuntia.

Kodin siisteys kertoo joillekin siitä, millainen olet ihmisenä. Jos kodissasi on yhtään pölypalloa tai leivänmurusta, olet epäonnistunut ihmisenä. Kuvitellaan tilanne, että töissä saat puhelun parhaalta ystävältäsi, joka ilmoittaa tulevansa käymään. Hän tarvitsee sinua, ihmissuhteet on jälleen menneet reisille. Heti puhelun jälkeen aloitat valituksen, että olisi pitänyt tajuta siivota, eihän sinne läävään voi kukaan tulla. Roskat on viemättä, et ole imuroinut kahteen päivään ja ovenkahvat on kiillottamatta. Soitat ystävälle, että sinä menet mieluummin hänen luokseen. Huh, elämä pelastettu.

Olisiko se ystävä ihan oikeasti tajunnut sitä roskapussia siinä keittiön nurkassa? Vessankahvassa olevaa sormenjälkeä? Ei. Hän olisi vain halunnut jutella ystävänsä kanssa. Voi jestas, se on SINUN oma kotisi! Kai siellä saa olla sen näköistä, että joku asuu siellä? Aina ei kiinnosta siivota. Kun menet ystäväsi luo, et varmasti huomaa, että kirjahyllystä ei ole pyyhitty pölyjä kuukausiin ja matossa on iso tahra. Mutta ystäväsi olisi kyllä varmasti huomannut ne leivänmurut keittiönpöydälläsi.

 

Se, että valitat muille lipsumisestasi ei auta yhtään. Voi harmi, ettet käynyt eilen salilla vaan teit internetin ihmeellisessä maailmassa vaateostoksia. Ihanko oikeasti vietit laatuaikaa itsesi kanssa kotona verkkareissa suun mussuttaessa jotain ihanaa? Ja pidit siitä? Ja olet vielä hengissä?
 

Tässä asiassa kannattaa muuten valita tarkkaan kenelle valituksensa purkaa. Ihanaa on kuunnella miten treeni jäikin vain tunnin mittaiseksi, söit ensimmäistä kertaa kuukauteen hiilihydraatteja ja sorruit vielä törsäämään uuteen sisustustauluun. Samalla kuuntelija nyökyttelee kauhistuneena rikkeillesi ja miettii, milloin itse on viimeksi treenannut jotain muuta kuin autolla ajoa, ollut syömättä hiilareita tai saanut pidettyä tilin plussalla useamman päivän ajan. Hienosti tehty.

Joskus voi löysätä pipoa. Kokeile vaikka. Ja jos niin erehtyy tekemään, siitä ei tarvitse ottaa stressiä. Eikä varsinkaan valittaa.

"Hey! Monica can be cool and fun at organized indoor projects!"- Chandler (tv-sarjassa Frendit)

Facebook

FacebookiSTA valitetaan ja FacebookiSSA valitetaan. Niitäkin ihmisiä löytyy, keille facebook ei ole elämää suurempi asia, ja he voivat elää myös ilman sitä. Heidän ei myöskään tarvitse päivittää statustaan viiden minuutin välein, eivätkä he arvostele niitä ihmisiä, ketkä eivät tätä maailman-pelastavaa-kommunikoinnin-välinettä käytä. Ikävä kyllä näitä valittajakäyttäjiä/en-käytä-mutta-valitan-silti-käyttäjiä löytyy. Ja paljon.



Aloitetaan näistä, ketkä valittavat facebookiSTA:

Se, että sinä et ole facebookissa ei ole vakava asia. Et halua olla siellä, mutta haluat kuitenkin valittaa siitä. Öööö....? Et halua aukaista tiliä facebookiin ja perustelet sen sillä, ettet halua lukea siitä, miten joku on käynyt paskalla tai keittänyt kahvia. Kuitenkin sanot, että nykyään kaikki informaatio tuntuu kulkevan FB:n kautta. Eikös tässä nyt ole jokin ristiriita? Voit käyttää facebookia myös siten, ettet nää kaikkien tilapäivityksiä. Ei, sinne ei ole pakko lisätä kuvia, eikä siellä ole pakko käydä joka päivä.

Et varmastikaan tiennyt näitä seikkoja, mutta silti sinun on pakko valittaa aiheesta. Josta et mitään tiedä, koska et käytä facebookia. Kysyt, miksi kaikki ovat nykyisin facebookissa, eivätkä he enää soita tms. No miksi ihmiset eivät enää käytä lankapuhelimia, vaan kännyköitä? Koska se on joissakin tilanteissa kätevämpää. Maailma muuttuu. Ja hei, jos jollakin on sinulle oikeasti asiaa, niin kyllä se soittaa.

Olisiko tässä nyt kuitenkin käynyt niin, että olet joskus vuonna nakki ja peruna vannonut, että "minä en kyllä ikinä liity facebookiin" ja nyt on ruvennut kaduttamaan? Etkä voi sinne liittyä, koska luulet, että kaikki muistavat uhoamisesi ja saat seitsemän vuoden vittuilut osaksesi jos nyt liityt? Pieni tietoisku: kaikki ovat joskus vannoneet tuon saman asian. Mutta ihan miten vaan, voit myös valittaa asiasta. Ei se mitään hyödytä, kaikki muut ovat silti siellä.

Ja sitten FacebookiSSA valittajat

Joskus etusivu täyttyy tilapäivityksistä, joista huokuu katkeruus, viha, kateus, tylsyys tai joku muu tunnetila joka on naamioitu valitukseksi. Ja niiden tunteiden kohteena on kaikkea mahdollista väliltä mattojen väri - ilmastonmuutos. Facebookhan on todella kätevä apuväline valittamiseen. Sinua ärsyttää, että mattosi ovat keittiössä väärän väriset --> valitat siitä facebookiin --> kaikki kaverisi saavat tietää, että sinua ärsyttää väärän väriset matot. Mitäs sitten tapahtuu? Todennäköisesti kaikki ketkä lukivat päivityksesi ajattelevat, että nyt sillä on mennyt hiekkaa housuihin. Hommaisi oikean elämän.

Facebookissa on myös näitä valittajia, jotka hakevat huomiota valituksillaan. "Voi ei, tää päivä on ollut niin perseestä, hyppään kohta suohon!" Tähän sitten jonkun on pakko kommentoida kysymys "no mitäs nyt on tapahtunut?" johon fiksuna vastaat, että "en halua kertoo täällä facebookissa". No miksi helvetissä kirjoitit sen ensimmäisen päivityksen?! Nyt sitten jonkun on pakko soittaa sinulle, koska on tapahtunut jotain ihan kauheaa. Puhelusta kuitenkin käy ilmi, että sinulla on ollut vain vähän riitaa työkaverin kanssa, ei muuta. AAARGH.

Se aika, mikä käytetään facebookissa valittamiseen voitaisiin käyttää myös jotenkin hyödyllisesti. Päivität sivullesi, että pitäisi siivota, käydä lenkillä, tehdä sitä ja tätä ja tuota, muttei aika riitä. Ai miten pitkään olet nyt istunut facebookissa ja kyylännyt muiden tietoja? tunnin? kaksi? Olisiko ajan voinut käyttää paremmin? Ettei tarvitsisi valittaa?

Ja hei, jos on pakko valittaa niin valittakaa sitten edes oikeista asioista.

Ai mitäkö kaikkea olisin ehtinyt tehdä tässä ajassa jonka käytin tämän kirjoittamiseen? Vaikka mitä.
 

Millainen valittaja olet?

Se on varmasti tullut nyt kaikille selväksi, että kaikki valittavat. Valittamista voi harrastaa monin eri tavoin, ja ajattelinkin listata tähän muutamia tyypillisimpiä valittajatyyppejä. Jokainen voi itse miettiä mihin ryhmään kuuluu.

Lukijapalstojen valittajat

Tämä kaikille tuttu valittajaryhmä täyttää sanomalehtien mielipidepalstojen rivit valituksillaan naapureista, koirien ulosteista, mopoilevista nuorista, ilkeistä asiakaspalvelijoista ja tietenkin asuinalueensa poliitikoista. Nämä valittajat eivät koskaan sano kohteilleen mitään suoraan. Naapurin kanssa ollaan todella hyviä kavereita, kahvitellaan ja vaihdetaan kuulumisia. Vahingossakaan ei sanota, että "voisitko muuten joskus jättää autosi johonkin muualle kuin oveni eteen?" Helpompi siitä on kirjoittaa lehteen, varsinkin kun tiedät, ettei naapurillesi tule sitä lehteä.

Seuraavan kerran kun lenkillä ollessasi jäät silittämään sitä ihanaa Fifiä (samalla kun se raukka yrittää tehdä tarpeitaan jalkakäytävälle), voit varmasti huomauttaa omistajaa Fifin ulosten siivoamisesta. Yleensä tämä asia on kyllä kaikille itsestään selvää, mutta jos tältä omistajalta on nyt mennyt jotain ohi. Ei se ehdi lukea asiaasi sieltä lehdestä, sehän on koko ajan lenkillä puudelinsa kanssa. Joten eikö olisi helpompi sanoa suoraan? Ja mitä mopoihin tulee, niin soita suoraan poliisille jos ne ajavat pihallasi rinkiä keskellä yötä. Ei, et voi soittaa keskellä päivää jos pari mopoa menee ohi. Pitäähän niidenkin jollain kulkea. Lehtikirjoituksella yrität varmasti tavoittaa näiden hulttionuorten vanhemmat, eikö niin? Hyvä idea, mutta kun kukaan vanhempi ei voi uskoa mitään pahaa omasta Pirjo-Petteristään. Eli metsään meni. Ja poliitikot. No, itsehän äänestit. Jos edes äänestit.



Keskustelupalstojen valittajat


Foorumit, nuo valittamisen mahdollistava keksintö. Keskustelupalstalle on helppo valittaa. Napunapunapu. Valituksesi on julkaistu. Lukeeko niitä kukaan sieltä? Foorumille voi valittaa ihan mistä aiheesta tahansa, eikä kukaan saa koskaan tietää, että se olit juuri sinä joka valitit työkaverisi pahanhajuiseseta hengityksestä. Mutta kylläpä nyt oli tärkeää, että sait valitettua siitä. Kuitenkin mieleesi hiipii epäilys... entä jos kollegasi lukeekin sitä palstaa... ja arvaa, että se olit sinä....ja hänellä on oikeasti jokin sairaus joka tekee hengityksestä pahanhajuisen...napunapunapu...huh, onneksi olit kekseliäs ja kirjoitit keskusteluun asuvasi Seinäjoella vaikka oikeasti asut Jyväskylässä. Nerokasta. Kannattiko?


Tuntemattomille valittajat

Tämä valittajaryhmä valittaa kaupungilla, ulkona, kassajonossa, puhelimessa... Kaikkialla. Mutta he valittavat vain tuntemattomille ihmisille. Kaupan kassalla on mukavaa ruveta valittamaan takana seisovalle viattomalle. Joo'o, olipa törkeää käytöstä lääkäriltä kun ei suostunut määräämään kolmiolääkkeitä kurkkukipuun. Kyllä. Mmm. Voi ei, onpa kauheaa käytöstä sukulaisilta kun eivät voi lainata rahaa. Harmi. Voisitko nyt ystävällisesti liikkua jonossa, kun minua ei oikeastaan pätkääkään kiinnosta?

Nämä valittajat iskevät yleensä silloin, kun vähiten sitä odotat. Istut kaikessa rauhassa puiston penkillä, luet keskittyneenä kirjaasi ja siemailet kahviasi. Et ole mitenkään kiinnostunut ulkopuolisesta maailmasta. VARO! Nyt ne hyökkäävät! Et ehdi enää pakoon, sillä huomaamattasi viereesi on hivuttautunut valittaja. Iällä ei ole merkitystä, eikä sukupuolella. Et voi mitenkään aavistaa ulkonäöstä. Mutta se alkoi. Valittaja aloittaa paasauksensa ohikulkevien nuorten tai vanhojen pukeutumistyylistä, säästä, politiikasta, kahvisi hajusta, kirjasi kirjoittajasta. Hengitä ihan rauhassa ja nouse hitaasti ylös. Kerää tavarasi ja lähde katsomatta taaksesi. Voit kuulla vielä kilometrinkin päähän pienen ininän, jonka aiheena olet nyt sinä. Törkeää käytöstä sinulta. 

Lähimmäisilleen valittajat

Ystävät, perhe, sukulaiset. Niille on helppo valittaa jos mikään yllämainituista ei kuulostanut omalta tavalta. Lähimmäisilleen on turvallista valittaa. Siitä kannattaa aloittaa, jos valituskulttuuri on vielä tuntematonta. Lähimmäiset kun jaksavat kuunnella loputtomiin. Kunnes eivät enää jaksakaan. Mutta kyllä sen yleensä huomaa, milloin on mennyt överiksi. Ota kuitenkin huomioon, että jos valitat esimerkiksi ystävällesi, sinun pitää jaksaa kuunnella myös hänen valituksensa. Eli kannattaisiko kuitenkin harkita jotain edellä mainituista? Pääsisi helpommalla.



Ja ainahan voi mennä siitä mistä aita on matalin. Aloita blogin kirjoittaminen. Valita vaikka siitä, miten ihmiset jaksavatkin aina valittaa.

Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen

Kateus. Miksi toisilla on kaikkea sitä, mitä itse haluaa? Oma elämä on ihan perseestä ja kyllä ärsyttää kun tuolla naapurin Pirkolla on asiat niin hyvin. Monesti kuulee sanottavan, että "kyllähän minullekin tuollainen kelpaisi". Oli sitten kyse autosta, talosta, koulutetusta koirasta, todella komeasta miehestä tai hehkeästä naisesta. Mutta ei se oma elämä parane sillä, että muututaan myrkyn vihreäksi aina kun toiselle tapahtuu jotain hyvää. Miksei voida iloita toisten puolesta? Voi olla, että se naapurin Pirkko on ihan oikeasti raatanut perse ruvella opinnoissa ja töissä, että on saanut elämänsä järjestykseen.

Harvoin tässä elämässä kukaan saa mitään ilmaiseksi. Jos ei voita lotossa tai saa suurta perintöä. Jos olet kateellinen niille laihoille ja hyväkuntoisille ihmisille, niin mikä estää sinua nostamaan persettä ylös penkistä ja lähtemästä lenkille? Tai ihan sama mistä olet kateellinen, mikset pyri itse samaan? Ei se ole sen Pirkon syy.

Pitäisi joskus myös osata miettiä, mikä omassa elämässä on hyvin. Ehket sitä huomaa, mutta se naapurin Pirkko saattaa ollakin kateellinen sinulle. Kyllä, juuri sinulle joka katkeroidut joka kerta kun Pirkon näät.  Luonasi tuntuu käyvän paljon vieraita, ystäviä ja sukulaisia. Pirkko istuu yksin kotona, illasta toiseen. Ei siinä enää auta hieno talo, kiiltävä auto ja hyväpalkkainen työ. Mitä niillä tekee jos ei ole ketään, kenen kanssa nauttia niistä?

Hehkutat vuodesta toiseen miten jonakin päivänä olet mieluisassa työpaikassa, olet sinut kroppasi kanssa, lopetat viinan kanssa läträämisen tai rupeat harrastamaan jotain todella kivaa, muttei mitään koskaan tapahdu. Se on ärsyttävää ja varmasti se ärsyttää itseäsi enemmän kuin muita. Keksit jatkuvasti älyttömiä tekosyitä sille, ettet saa mitään ajoiksi. Et voi aloittaa nyt sitä lenkkeilyä, kun varpaasta lohkesi kynsi. Et voi lähteä opiskelemaan, koska se vaatisi kovaa työtä. Olet mieluummin siellä paskapalkkaisessa työssä, josta et edes pidä. Se vaan on helpompaa.

Tee asialle jotain. Nyt. Lopeta valittaminen. Mutta muista; ei Roomaakaan yhdessä päivässä rakennettu.

Kirjoittaja ei ole koskaan kateellinen kenellekään. Vaikka kyllähän minullekin kelpaisi tuollainen hieno talo, hyvät paperit opiskeluista ja vakituinen työpaikka. Koirakin voisi olla koulutettu yhtä hyvin kuin kavereilla. Mutta kateellinen en ole missään nimessä. Lopuksi vielä pahoitteluni sarjakuvan pienestä koosta. Klikatkaa sitä niin saatte sen näkymään isompana.

Parisuhteet

Parisuhteestaan valittaminen kuuluu elämään. Joskus. Jatkuvaa kitinää ei jaksa kukaan. Parasta näissä valituksissa on se, että tietää itse olevansa oikeassa. Silloin voi hyvällä omatunnolla jauhaa tuntitolkulla paskaa kumppanistaan ystäville. Ystävät tietenkin myötäilevät. Tietenkin. He ovat ystäviäsi, jotka eivät vaan kehtaa sanoa ääneen, että lopeta ruikutus ja tee asialle jotain. Kolme tuntia paasausta siitä, ettei miehesi muista viedä roskia on jo vähän liikaa. Ja turhaa.

Miehet hoitavat monesti asian paljon paremmin. Riidan jälkeen lähdetään lähikapakkaan ja lopulta viiden promillen änkyrässä avaudutaan ystäville. Ja sitten halaillaan ystäviä. Kun ne on niin hyviä jätkiä. Lopulta havahdutaan ja huomataan, että kaverit ovat hävinneet ja viimeisen tunnin ajan on halailtu liikenteenjakajaa. Taksi alle ja grillin kautta kotiin. Pihasta soitetaan vaimolle, että tulee maksamaan taksin.

Mikä siinä on, ettei asioista voida keskustella suoraan? Naiset: miehille ei kannata vihjailla. Ei ne ymmärrä. Eikä sinulla ole oikeutta suuttua, jos miehesi ei ymmärrä vihjailuasi. Se, että jätät keittiönpöydälle kultaliikkeen esitteen auki ja olet ympyröinyt siitä kaulakorun kuvan kaksi päivää ennen syntymäpäivääsi, ei auta mitään. Todennäköisesti mies ei huomaa mainosta ja vielä todennäköisempää on, ettei mies muista syntymäpäivääsi. Vastahan ne oli. Vieläkin korvissa soi. Sano suoraan, että haluat lahjaksi korun. Siitä mies voi samalla tiedustella, että joo, millos ne synttärit olikaan...?

Jos kumppanisi on oikeasti niin vaikea, niin onko sen kanssa pakko olla? Mietipä nyt. Jos elämä on jatkuvaa hampaiden kiristelyä, siivousvuoroista taistelua, pettymyksiä, pahaa mieltä ja ennen kaikkea valittamista, niin kuka siitä hyötyy? Ai niin. Eihän sitä voi jäädä yksin. Jos erotaan parikymppisenä, se tarkoittaa sitä, että ollaan yksin koko loppuelämä. Niin. Kyllähän se sitten kannattaa katella sitä lahnaa sohvalla tai kuunnella jatkuvaa valitusta. Mutta se on sitten oma valinta. Jossain vaiheessa ystävienkin valitustenkuuntelukiintiö on täynnä ja liikenteenjakajan ympärille saattaa tulla sähköaita.

Kirjoittaja ei koskaan valita parisuhteestaan. Viimeiset kahdeksan vuotta on ollut pelkkää pumpulissa tanssimista vaaleanpunaiset lasit päässä.

Hevostalli.net - täältä ne valittajat löytyy!

Olen joskus harrastanut ratsastusta. Pidän hevosista. Eksyin joskus osoitteeseen hevostalli.net, ja siellä Seniorit- palstalle. Ajattelin, että siellä aikuiset ihmiset keskustelisivat hevosharrastuksestaan. Paskat. Aikuiset ihmiset valittavat siellä pettäjämiehistään, ulkonäöstään, palkastaan, työstään, varpaankynsistä ja persekarvoista. Oman lisänsä keskusteluihin tuo alaikäiset, jotka eksyvät palstalle häiriköimään näiden "sennujen" aina yhtä syvällisiä keskusteluja. Ne kun välillä innostuvat julkaisemaan keksittyjä ongelmia, joihin nämä kaikkitietävät sennut sitten jakavat vinkkejään.

Tämän aamun keskustelujen aiheita ja omat kommenttini niihin:

Naapurin hevoset mun pellossa - Soita naapurille, että hakee ne pois.Syöttele niille porkkanoita odotellessas, anna naapurillekin matkaevääksi.

Miehen käytös harmittaa (on autoista) - sano miehelle, et nyt harmittaa. Turha sitä on netissä itkeä, ei se käytös sillä muutu.

Kesä vei taas mennessään kuulaan ihoni - käy hakemassa se sieltä kuulasta pois.

Maha tuntuu menevän sekaisin kaikesta - kiitos tiedosta. Mene lääkäriin. Vai ihanko oikeasti ajattelit, että lääkärit istuvat päivät koneella lukemassa hevostalli.net:istä ongelmiasi, ehkä kommentoivatkin? No ilmankos päivystykseen ei pääse ilman irtonaisia raajoja. Kaikki muu on ei-kiireellistä.

Samat vaatteet aina päällä työkaverilla (keskustelusta käy ilmi, että kuitenkin puhtaat) - mites se vaikuttaa sinun elämääsi?  Häiritseekö ihan oikeasti niin paljon, että tämäkin asia piti jakaa kaikille?

Siis nyt hei vittu ihan oikeasti! Oliko yksikään näistä aiheista sen arvoisia, että niille pitäisi aloittaa ihan oma keskustelunsa? Foorumilla saattaisi olla mielenkiintoistakin luettavaa, mutta sen täyttää nämä turhanpäiväiset ipinät. Tuonne ei muuten kannata aloittaa keskustelua. Sinut haukutaan ihan varmasti. Pahintahan tuossa foorumissa on se, että ihmiset oikeasti lukevat niitä keskusteluja. Kuulun itse myös siihen porukkaan. En kuitenkaan kommentoi. Joskus yritin, mutta tekstistä tuli ihan sarjakuvan näköistä kun kaikki kirosanat sensuroitiin. On siellä joskus ihan fiksujakin keskusteluja. Ehkä kerran viikossa.

Näille valittajasennuille antaisin vinkin: nouse koneelta. Mene ulko-ovelle. Varovasti aukaise se. Tunnetko viileyden kasvoillasi? Se on ulkoilmaa. Ei hätää, ei se ole vaarallista. Sitä voi hengittää. Jos odotat vähän aikaa, voit huomata naapurin kävelemässä, kuulet ehkä autojen ääniä tai lintujen laulua. Vähitellen alat huomata, että se mitä näet, on ihan todellista. Kyllä. Ulko-ovesi toisella puolella on oikea maailma. Voit ehkä löytää sieltä itsellesi oikean elämän. Onnea matkaan! 

Mistäs sitten valitetaan?

Blogini on löydetty. Jippii. On hauskempaa kirjoittaa jos tietää, ettei kirjoita pelkästään bittiavaruuden olioille. Toivoisin, että lukijat kommentoisivat tekstejä, mennäänkö nyt ihan metsään vai ollaanko oikeilla jäljillä? Mitkä valituksen aiheet teitä ärsyttää? Rohkeasti vaan. En minä syö. Vähän saatan puraista. Rauh.

Raviratojen ihanat asiakkaat

Käyn opintojen ohella töissä raviradalla. Ikävä kyllä. Teen siellä totopelejä. Ikävä kyllä. Raviradalla ihmisten on hyvä valittaa työntekijöille. Kuskit eivät osaa ajaa, hevoset on paskoja ja totomyyjät epäpäteviä. Se on minun syyni. Ei, minua ei haittaa, että valitat kassalla miten viime viikolla hävisit jonkun kuskin takia 300€. Takanasi jonottavia pelaajia se haittaa. Sinun takiasi heidän pelinsä eivät ehtineetkään peliin. Arvaat varmaan kenelle he valittavat siitä?

Totomyyjät eivät ole ajatustenlukijoita eikä läheskään kaikki totomyyjät seuraa aktiivisesti raveja. Minua ei ainakaan kiinnosta ne pätkääkään. Ei riitä, että sanot haluavasi pelata kakkosta ja vitosta. Joudun sitten kysymään, että mitä pelimuotoa niille pelataan. Siihen ei tarvitse tiuskaista, että "kaksaria tietenkin! Oletko tyhmä?!" Ei, en ole tyhmä. Niille voi pelata myös voittaja- ja sijapeliä, enkä lue ajatuksiasi. Teen kuitenkin kaksaripelisi hymyillen, olenhan totomyyjä. Kuten sanoin, ravit ei minua kiinnosta. En myöskään opettele käsiohjelmaa ulkoa. Minun on vaikeaa tehdä sinulle peliä, jos sanot haluavasi pelata Hulmuharjaa, muttet tiedä missä lähdössä se koni juoksee ja millä kilpailunumerolla. Aina minulla ei ole käsiohjelmaa käytössä. Laitetaanko arvauksella neloslähdön vitoselle? Saattaa silläkin harja hulmuta.

Ravikansa on nyrpeää porukkaa. Aloittelijoita lukuunottamatta. He ymmärtävät, että kyse on vain pelistä. He iloitsevat pienistäkin voitoista ja hymyilevät myyjille. Herra Konkari taas tokaisee, että "kyllä se nyt kestää" kun ladon herralle 700€:n voittoa tiskiin. Niitä rahoja kun ei voida odottaa yhtä minuuttia. Minua ei tarvitse kiittää. Jos erehdyn onnittelemaan voitosta, saan vastauksen "eikö tätä voisi saada isompina seteleinä?". No ei voi. Rahaa se on sekin. Voin ottaa ne takaisin jos ei kelpaa.

Olen ollut useita vuosia raviradalla töissä. Paljon olen saanut valituksia osakseni. Parhaita tapauksia ovat olleet ne, jotka haluavat rahansa takaisin jos heidän pelaamansa hevonen ei voita. Ei, se ei toimi niin. Turhaan kiukkuat minulle siitä.

Totoluukulla on teksti "pelaaja! tarkista tositteesi pelin saatuasi". Mikä siinä on niin vaikeaa? Monesti kuulutukset on kovalla ja on vaikeaa saada puheestasi selvää. Varmistan vielä, että olihan se peli kahdella eurolla voittajaa hevoselle numero 5? Vastaat kyllä. Teen pelin. Kohta tulet takaisin ja suu vaahdossa huudat, että halusit pelata viidellä eurolla hevosta numero kaksi. Minä olen tehnyt pelisi väärin. Se ei ole mahdollista, että olet vahingossa sanonut minulle väärin. Ei hätää, poistetaan peli ja tehdään uusi samalla kun jatkat vaahtoamista. Pahoittelen, minun vikanihan se oli.

Voin vannoa, ettei kukaan vakoile sinua raviradalla ja kyttää pelejäsi. Jos yrität seitsemän kertaa kuiskata pelisi, vainoharhaisesti ympärillesi pälyillen, saatan kahdeksannen kerran jälkeen (vihdoin kuultuani pelisi) ihan vaan vittuillakseni karjaista "AI KOLMELLA EUROLLA VOITTAJAA KAKKOSELLE?" Turha enää minua hyssytellä, paska on jo housussa. Kaikki kuulivat, hähää. Edellisen kappaleen Pelaaja Tyytymätön ja tämän kappaleen Pelaaja Vainoharhainen olisivat päässeet paljon helpommalla, jos olisivat tehneet pelinsä pelikupongille. Se on myös paljon nopeampaa.

Kiitos niille pelaajille, jotka ymmärtävät, etten ole maailman helpoimmassa työssä. Tervehditte ja olette kärsivällisiä jos minusta riippumattomista syistä 100 vuotta vanha totokoneeni ei toimikaan valonnopeudella.

Ai miksikö en aio jatkaa töitä raviradalla valmistumiseni jälkeen?

Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?

Otsikossa kysymys jo esitettiinkin. Kestoaihe valitukselle. Ikinä ei ole hyvä. Perse on liian iso, hiukset ihan järkyttävät, reidet liian läskit, allit roikkuu. Monilla on maha, jonka ympärillä olevan pelastusrenkaan avulla puolet Titanicin matkustajista olisi pelastunut. Vaikka olisit muiden mielestä kaunis, niin peilistä katsoo takaisin hirviö. Missä vika? Peilissä?

Olen monesti miettinyt, ahkerana koiraharrastajana, että ihmisten pitäisi ottaa mallia koirista. Ei varmasti yksikään puudelinarttu mieti, onko hännäntöpö nyt liian paksu, tai karvanväri liian hailakka. Nenä ei varmasti koskaan ole liian iso, mitä isompi sen parempi. Hajuja vartenhan se kärsä siinä on. Kaikki herkut syödään ihan varmasti mitä vaan tarjotaan, sehän tarkoittaa palkkiota hyvin tehdystä työstä. Ihmiset miettivät saatuaan ylennyksen, voisiko nyt olla hetki suklaalevylle. Ei tietenkään, sehän solahtaa suoraan lantiolle. Koirien keskuudessa nartut ei kilpaile urosten huomiosta ulkonäöllään. Se voittaa kuka haisee pahiten/parhaiten kiimalta. Täts it.

Ehkä kaikki koirat ovatkin sen takia niin hellyyttäviä. Ihmiset kiinnittää huomiota niiden luonteeseen. Sillä ihmiset hurmataan. Vaikka koira olisi miten söpö, ei kukaan halua olla sen lähellä jos se puree tai kusee kintuille. Toista on ihmisillä. V-mäisetkin eukot saavat ihailuja, kunhan vaan on kaunis. Aina löytyy niitä miehiä, ketkä haluavat rinnalleen ennen kaikkea kauniin naisen. Ja jos se nainen on julkkis, niin kavereitakin varmasti löytyy. Sitten ajan kanssa se nainen rupsahtaa, ja jäljelle jää vaan se kauhea luonne. Sitten tulee avioero. Eikä kavereitakaan enää ole.

Kuka ne kauneuskriteerit määrittää? Ei helvetti miten outo maailma olisi, jos kaikki olisivat kokoa 36, hiusten väri vaihtuisi KAIKILLA sesonkien mukaan samanlaiseksi, pituus 165-175, siniset silmät vaikka piilareilla. Jos poikkeat kriteereistä, sinut karkotetaan maasta. Hitler on palannut. Missä persoonallisuus? Palaan taas koirien pariin. Kyllä niillekin asetetaan kriteerit ulkonäölle. Esimerkiksi belgianpaimenkoirien kuono-osan kuuluisi olla seuraavanlainen:

"Keskipitkä, pitkän kiilan muotoinen ja hyvin meislautunut silmien alta, kapenee tasaisesti kirsua kohti. Kuononselkä on suora ja yhdensuuntainen kallon ylälinjan kanssa. Kita avautuu suureksi, jolloin suupielet ovat vetäytyneet hyvin taakse, ja leuat ovat hyvin avonaiset. "
 
 Siis mitä helvettiä? :D Ei meidän nartulla ole lähellekään tuollainen kuono-osa, mutta kiinnostaako sitä pätkääkään? EI. Saahan sitä aina luoda kauneusihanteita, mutta se on jokaisen oman harkinnan varassa noudattaako niitä.

Itseluottamuksella saa paljon kauneuspisteitä. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se, että nainen valittaa ulkonäöstään. Mitä siihen voi sanoa? Joo'o, kyllä minustakin mahasi on kauhean iso. Entäs sitten?  Jokaisella ihmisellä on maha. Toisilla se on isompi, toisilla pienempi. Toisilla on vihreät silmät, toisilla ruskeat. Toinen inhoaa kurvikasta kroppaansa samalla kun toisaalla joku kaipaa lihaa luittensa ympärille. Itsevarmat ihmiset ovat kauniita. Valitettavasti en ole yksi heistä. Haluaisin olla. Toisinaan olen.

Kauneus on katsojan silmissä vai miten se meni?